Toiminta-ajatus eli missio sekä visio

1) Toiminta-ajatus eli missio

Toiminta-ajatus, missio, on seuramme olemassaolon syy. Miksi seuramme on olemassa, mitä haluamme seurassa pysyvästi tehdä ja mihin haluamme pidemmällä aikavälillä päästä? Mikä on seuramme rooli ja tehtävä yhteiskunnassa?

RS Majoran tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuksia oppia taitaviksi, ahkeriksi, vastuullisiksi ja hevosta kunnioittaviksi hevosihmisiksi tutustumalla hevosharrastuksen eri puoliin.

Hyvässä yhteistyössä Leppävaaran ratsastuskoulun kanssa järjestettäviin tapahtumiin on mukava tulla ja viettää aikaa yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa. Seuratoiminnan kautta hevosharrastukseen tulee lisäulottuvuus, sitä kautta tutustuu uusiin ihmisiin ja voi saada jopa elinikäisiä ystäviä.

Tapahtumia ja käytäntöjä kehitetään vuosittain yhdessä, jäsenten toiveita kuunnellen.

Vapaaehtoisten ahkerointia arvostetaan seurassamme. Vuosittain kasvavalle jäsenjoukolle tarjotaan tavoitteista ja taitotasosta riippuen tervettä ja säännöllistä sisältöä vapaa-aikaan: monipuolisia ja edullisia tapahtumia, liikunnallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, reipasta vaihtelua opiskeluille ja työlle. 

 

2) Visio

Visio on unelma, kuva tulevaisuudesta, joka vetoaa sekä ajatteluun että tunteisiin. Millainen seuramme haluaa olla? Mihin suuntaan toimintaa halutaan kehittää? Miltä seuramme näyttää tulevaisuudessa? Miksi seura on perustettu, mikä on laajempi olemassaolon syy?

RS Majoran on suuri, reilun 300 jäsenen toimintaympäristönsä puitteissa kehittyvä laatuseura. Seuramme jäsenet ovat taitavia, ahkeria, vastuullisia ja hevosta kunnioittavia hevosihmisiä, joiden osaaminen tunnetaan hevosväen keskuudessa; muissa seuroissa, ratsastuskouluissa sekä Suomen ratsastajainliitossa. Yhteistyö Leppävaaran ratsastuskoulun kanssa on kitkatonta ja seuran jäsenillä on hyvä yhteishenki. Kerran seuraamme liittyneet eivät helposti vaihda seuraa.

Seuramme tapahtuma- ja työmäärää on jakamassa lukumääräisesti ja laadullisesti mahtava joukko vapaaehtoisia, joiden seuralle antama aika pystytään palkitsemaan heille mielekkäällä tavalla. Jokainen pystyy vaikuttamaan siihen, mitä seurassa tapahtuu. Tapahtumakirjo on monipuolinen ja tapahtumiin osallistuminen edullista, lähes ilmaista. Jäsenet ja ratsastuskoulun asiakkaat erottavat, mitkä tallilla tapahtuvista asioista kuuluvat ratsastuskoululle, mitkä ratsastusseuralle.