2013

Valokuvien julkaisemisesta

25.1.2013

RS Majoranin tapahtumissa valokuvataan ja kuvia saatetaan julkaista seuran internetsivuilla, seuran facebook-sivuilla ja/tai tapahtumailmoitusten yhteydessä. Jos joku haluaa kieltää itsensä tai alaikäisen lapsensa kuvien julkaisemisen, ota yhteyttä johonkin hallituksen jäseneen.

Ystävällisesti,
RS Majoranin hallitus

Kevätkokous 19.3.

21.2.2013

Tervetuloa mukaan Ratsastusseura Majoranin kevätkokoukseen 19.3!

Lue lisää liitteestä!

Liitteet

Maneesi-infoa

25.2.2013

Ratsastuskoulu informoi:

Laukaan maneesiturma on herättänyt paljon keskustelua. Leppävaaran ratsastuskoulun maneesissa on täysin erilainen kattopalkkirakenne kuin muissa maneeseissa. Se on erittäin vahvarakenteinen Rautaruukin suunnittelema ja heidän esittelymaneesinsa.

Talkoopassikisa tulee taas!

28.2.2013

Kisa alkaa 15.3.

 

RS Majoran lanseeraa oman vapaaehtoispassin keväälle 2013!

Tavoitteena on edelleen korostaa vapaaehtoistoiminnan tärkeyttä sekä aktiivisuuden merkitystä harrastamisessa. Talkoopassikilpailu järjestetään hieman eri tavalla kuin viime vuoden liiton vastaava kilpailu, luethan ohjeet tarkasti! Pisteiden kerääminen alkaa 15.3.2013 ja päättyy 31.05.2013. Kaikki tallilla suoritettava aktiivisuus tuo talkoopisteitä. Voit kerätä pisteitä myös seuran tapahtumista, jotka pidetään kilpailun ajan. Pisteitä saa 1p-2p per aktiivisuus/avustaminen. 


Lue ohjeet liitteestä!
 

Liitteet

Jäsenkirje 1/2013

3.3.2013

Jäsenkirje 1/2013 julkaistu!

Liitteet

.

Toimintasäännöt & toimintalinja päivitetty ajan tasalle

20.3.2013

Vuoden 2013 toimintasäännöt sekä toimintalinja löytyvät liitteistä. Toimintalinjaa saa vapaasti kommentoida huhtikuun loppuun saakka hallituksen jäsenille tai vaikka palautelaatikon kautta!

Liitteet

MAJORAN-viikko!

24.3.2013

Tervetuloa mukaan, ohjelmaa lapsille ja aikuisille!

24-vuotias ratsastusseura Majoran järjestää Majoran-viikon Leppävaaran ratsastuskoulun After riding-tilassa huhtikuun kisoja edeltävällä viikolla (15-21.4). Hallitusväkeä on paikalla maanantaista perjantaihin klo 17.15-19.15 ja lauantaina klo 11.15-13.15. Toimintaamme voi tuolloin tutustua paitsi kysellen, kuunnellen ja jutellen, myös perehtymällä Afterissa tekemiimme dokumentteihin ja vuosien varrella otettuihin valokuviin. Tämän kaiken voi tehdä pikku-buffetin tarjoiluista nauttien (tuotteet maksullisia, mutta edullisia). Lisää viikon ohjelmasta löydät liitteestä!

Kevään seuratuote: softshell-takki

6.4.2013

RS Majoranin kevään seuratuote on laadukas HippoSportin Equipage-merkkinen Softshell-takki. Takkia on mahdollisuus tilata joko mustana tai mariininsinisenä ja

koot ovat XXS-5XL . RS Majoran- teksti kirjaillaan takin oikeaan rintamukseen. Takin hinta on 65 €.

Tule sovittamaan ja tilaamaan takki After Riding- tilasta Majoran- viikon aikana 15.4.2013-19.4.2013 klo 17.15-19.15 ja lauantaina 20.4.2013 klo 11.15-13.15.

Takki maksetaan RS Majoranin tilille Nordea 101330-131349

Katso liite!

 

 

Liitteet

Lisätilaus: Majoran-verkkarit & ale-tuotteita

18.4.2013

Uusi mahdollisuus tilata seuran verkkarit sekä muita tuotteita ale-hinnoin!

VERKKARIT

Pyynnöstä järjestämme lisätilauksen Majoran-verkkareille. Sovita kaverilta ja tule tilaamaan After Riding- tilasta Majoran-viikolla.

Collegeasua voit käyttää tallilla, ennen kisoja kisavaatteiden suojana ja mikset myös vapaa-ajalla! Vetoketjullisen hupparin selkään tulee painatettuna MAJORAN-logo ja verkkarihousuihin painatettuna teksti RS Majoran

Verkkaritilaus tehdään Majoran-viikon aikana After Riding-tilassa tai huhtikuun seurakisoissa. Verkkareiden hinta, 55 €, maksetaan 30.4.2013 mennessä RS Majoranin tilille Nordeaan 101330-131349.

MUUT TUOTTEET

Myymme seuraavia Majoran-tuotteita niin kauan kuin tavaraa riittää:

Majoran-lippis, beige, Atlantis-merkkinen, hinta 10 €

Majoran-merkki, voi ommella vaatteisiin, reppuun, kynäpenaaliin, jne., hinta 2 €

Majoran-heijastin, seuran logolla varustettu pehmeä heijastin, naru-hakaneulakiinnitys (kuvassa), hinta 3 €

Tuotteet ovat nähtävillä Majoran-viikon ajan ja seurakisoissa. Lisäksi hallituksen jäsenet näyttävät tavaroita mielellään, kun pyydät! Lisätietoja Anulta (anu.helomaa@iki.fi tai puh. 040 592 2929)

 

Katso lisätiedot liitteestä!

Liitteet

Seuratuotteet_2013.pdf (90 kB)

Anna seuralle palautetta!

18.4.2013

18.4.2013

Osallistu samalla arvontaan!

Suunnittelemme RS Majoranin toimintaa seuraaville vuosille. Mihin tapahtumiin ja kilpailuluokkiin olet ajatellut osallistua? Mitä toiveita sinulla on toimintaamme liittyen? Mikä menee hyvin, missä on parantamisen varaa?  Mitä mieltä olet tuoreesta toimintalinjastamme? Kerro ajatuksiasi!

Tulosta sekä täytä lomake ja palauta se seuran ilmoitustaululta löytyvään postilaatikkoon. Mikäli haluat osallistua myös arvontaan, tulosta arvontalappu ja palauta se lomakkeen yhteydessä.

Liitteet

Finnderby 2013

18.4.2013

Osta liput edullisemmin seuralta!

TILAA LIPUT FINNDERBYYN RS MAJORANIN KAUTTA!

Finnderby on yksi Suomen suurimmista ratsastustapahtumista. Finnderby juhlii 40-vuotista historiaansa tulevana kesänä. Juhlaohjelmassa 6.-9.6.2013 on mm. esteratsastuksen SM-kilpailu, kansainvälinen Mannerheimin kenttäratsastuskilpailu sekä kansainvälistä koulu- ja lännenratsastusta. Lisäksi tarjolla on mm. juhlanäyttely, myyntipisteitä sekä väliaikaohjelmaa. Tarkan ohjelman löydät internetistä, www.hevosopisto.fi.

Ratsastusseura Majoran avustaa sinua kesäisen tapahtuman lippujen hankinnassa. Jos ostamme vähintään 11 eri lippua mille tahansa päivälle, saamme 10 % alennuksen hintoihin. Ennakkoliput ylipäänsä ovat reilusti edullisemmat kuin portilta ostettavat liput, ryhmäalennus tulee siis tähän lisäksi. Kyydit tapahtumaan osallistujat järjestävät itse. Muista lähtijöistä voi löytyä kyytiapua, sovi itse!

Ajankohta: Torstaista lauantaihin 6.-9.6.2013

Ennakkoon ostettujen lippujen hinnat (suluissa hinta, jos lippu ostetaan tapahtumapäivänä portilta):

Aikuiset 10-15 v.

Torstai ei sisäänpääsymaksua

Perjantai 10 € (15 €) 6 € (10 €)

Lauantai 20 € (25 €) 8 € (10 €)

Sunnuntai 20 € (25 €) 8 € (10 €)

La+su-lippu 35 € (45 €) 15 € (20 €)

Ilmoittautuminen:

Seuran ilmoitustaululla olevaan listaan viimeistään keskiviikkona 15.5. (tämä on ehdoton deadline, liput pitää varata Hevosopistolta 17.5. mennessä). Kun tiedämme osallistujamäärän, ilmoitamme tekstiviestitse, paljonko seuran tilille (Nordea 101330-131349) pitää maksaa. Varaudu maksamaan lippu pikaisesti, kun saat tekstiviestin. Ilmoittautuminen on sitova! Lisätietoja antaa ja kyselyihin vastaa Anu Helomaa, 040 592 2929 tai anu.helomaa@iki.fi

Lisätietoja liitteestä!

Liitteet

RS Majoranin hevostaitokilpailut (PERUTTU)

19.4.2013

Tapahtumaan ei ollut riittävästi ilmoittautuneita, sitä ei järjestetä. Pahoittelumme.

 

Majoranin hevostaitokilpailuissa kilpaillaan hevosen hoitamiseen ja käsittelyyn liittyvistä taidoista. Hevostaitokilpailujen tavoitteena on lisätä jäsenten hevostaitoja sekä teoriassa että käytännössä ja tietysti viettää hauska päivä muiden majoranilaisten kanssa. Vaikka kyseessä on kilpailu, se on avoin seuramme jäsenille taidoista riippumatta J

Kilpailuun kuuluu teoriakoe sekä käytännönkoe, joka suoritetaan erilaisissa tehtäväpisteissä. Hevostaitokilpailuissamme on kaksi eri sarjaa ja kilpailu käydään yksilökilpailuna: Sarja I on avoin 12 vuotta tänä vuonna täyttäville ja sitä vanhemmille junioreille (vuosina 1995-2001 -syntyneet) ja sarja II on avoin senioreille. Kaikki RS Majoranin seniorijäsenet myös mukaan! Kilpailun jälkeen/lomassa RS Majoran tarjoaa vatsan täytettä kaikille kisailijoille.

Kilpailuun voi valmistautua tutustumalla SRL:n julkaisuun Hevostaitokansio. Löydät tämän materiaalin ylätallin satulahuoneesta. Ilmoittautuminen tapahtuu Hevostaitokilpailut -ilmoituslistaan, jonka löydät seuran ilmoitustaululta. Laita listaan nimesi ja mihin sarjaan osallistut. Ilmoittautuminen on sitova, alkaa 11.4. klo 17.15, mukaan mahtuu väh. 15 ensimmäistä molemmista ikäryhmistä.

KILPAILUN PALKINNOT JA TIETOA VALTAKUNNALLISISTA KISOISTA:

-         Sarjojen voittajat palkitaan.

-        Jokaiselle osallistujalle RS Majoran tarjoaa kisaruoan ja muistoksi diplomin.

-        Jokaisella osallistuneella seuran juniorijäsenellä on mahdollisuus osallistua la 18.5.2013 Pälkäneellä järjestettäviin valtakunnallisiin hevostaitokilpailuihin. Eerika Aartoaho osallistui kisoihin viime keväänä menestyksekkäästi. RS Majoran kustantaa osallistujien osallistumismaksun (18 €). Mikäli saat järjestettyä valtakunnallisiin kisoihin kimppakyydin, voit anoa seuralta tukea matkakustannuksiin. Pälkäneen kisojen kilpailukutsu löytyy osoitteesta: http://www.ratsastus.fi/lapset_ja_nuoret/nuorten_kilpailut/hevostaitokilpailut/valtakunnalliset. Ilmoittautumislomakkeessa kysytään kiinnostuksestasi lähteä valtakunnallisiin kisoihin. Osallistuminen Pälkäneelle pitää vahvistaa RS Majoranin hevostaitokisan järjestäjille kisapäivänä, siis lauantaina 27.4.2013.

                   ILMOITTAUDU MUKAAN VIIMEISTÄÄN SU 21.4.2013!

Liitteet

RS Majoranin hevostaitokisat järjestetään la 27.4.

Ponilympialaiset

19.4.2013

Helatorstaina 9.5., ilmoittautuminen viimeistään 27.4.

 

 

Tervetuloa ponikerholaisten ponilympialaisiin helatorstaina 9. toukokuuta 2013 klo 13-15 Leppävaaran tallille.

Ohjelmassa on ryhmissä suoritettavia hevosaiheisia tehtäviä. Yhteinen hauskanpito kruunataan pienellä herkkuhetkellä noin tunnin kestävien leikkien jälkeen After riding-tilassa. Kerrothan, jos sinulla on erikoisruokavalio! 

Tapahtuma on ilmainen. Myös vanhemmat ja kaverit ovat tervetulleita seuraamaan kisailua. Ilmoitathan kerhosi ohjaajalle viimeistään la 27.4., pääsetkö mukaan!

 

Lisätietoja kerhojen ohjaajilta, RS Majoranin junioritoimikunnan jäseniltä Elisalta, Iirikseltä ja Annelta sekä muilta hallituksen jäseniltä. Yhteystiedot löytyvät seuran ilmoitustaululta ja internetsivuilta kohdasta seura->hallitus.

Heppaterveisin,  Ratsastusseura Majoran

 

 

Liitteet

Lisätietoja ponilympialaisista löydät tästä kutsusta.

Seuramestaruudet, kutsu

24.4.2013

Kutsu Kilpailut-osiossa.

Helppo A RL2 -kouluohjelma

25.4.2013

Senioreiden mestisohjelma päivitetty Kilpailut -alasivulle

Liitteet

Helppo A Saksalainen kouluratsastusohjelma RL2

Kutsu kauden päättäjäisiin

30.4.2013

Lauantaina 25.5. klo 15.30 aloitetaan vikellysdemon seuraamisella, sitten syödään.

RS Majoranin kevätkauden päättäjäiset järjestetään lauantaina 25.5.2013 klo 15.30 alkaen tallin ympäristössä.

Ohjelmamme on poikkeuksellinen, sillä päättäjäisten alkupalana seura tarjoaa kaikille ilmaisen mahdollisuuden seurata AG-tallin järjestämää vikellysdemoa. Vieraamme kertovat ja näyttävät voimistelupukin ja oikean hevosen avulla, miten vikelletään. Muutama meikäläinenkin pääsee kokeilemaan, miltä vikeltäminen tuntuu.

Noin klo 17.30 lähtien syödään. Viime kevään palautteen johdosta ruokailu on edellisvuosia edullisempi ja kevyempi. Mukavan yhdessäolon lomassa palkitsemme myös ahkeria vapaaehtoisia. Halukkaat pääsevät myös pelaamaan pesäpalloa.

Juniorit& Seniorit: klo 15.30-19.30/ Seniorit: klo 19.30 ->

Ilmoittaudu ilmoitustaulun listaan viimeistään KESKIVIIKKONA 15.5.2013 (Huom., muutos!)

HUOM! Voit ilmoittautua myös netissä täyttämällä etusivun oikeasta alalaidasta löytyvän lomakkeen.

RUOKAILUN HINTA: Jäsenet 5 €, ei-jäsenet 10 €

RS Majoranin hallitus toivottaa kaikki harrastajat lämpimästi tervetulleeksi juhlaan!

Liitteet

Päivitetty kutsu kevätkauden päättäjäisiin 2013.

Viikon 17 Talkoopassipisteet

2.5.2013

Pistetilanne päivitetty.

Liitteet

Viikon 17 päivitetty tilanne.

Viikon 18 Talkoopassipisteet

7.5.2013

Pistetilanne päivitetty.

Liitteet

Pistetilanne päivitetty.

Jäsenkirje 2/2013

8.5.2013

Kevät on tullut ja mestaruuskisat odottavat nurkan takana. Tästä jäsenkirjeestä löydät tietoja sunnuntaina 19.5.2013 pidettäviin mestaruuskisoihin sekä vajaata viikkoa myöhemmin, lauantaina 25.5., pidettäviin päättäjäisiin liittyen sekä muihin ajankohtaisiin asioihin liittyen.

Liitteet

Vikeltäjät selvillä päättäjäisten demoon

8.5.2013

Kahdeksan ahkerinta talkoopassilaista 30.4. mennessä pääsee kokeilemaan vikellystä.

 

Talkoopassiprojekti on täydessä vauhdissa (15.3.-31.5.2013), tallilla on ollut mahtavan ahkeraa väkeä!

Kilpailun sääntöihin olimme kirjanneet, että 30.4.2013 mennessä neljä eniten pisteitä kerännyttä aktiivista saavat mahdollisuuden kokeilla vikellystä seuran kauden päättäjäisissä lauantaina 25.5.2013 klo 15.30 alkaen. Lisäksi tarjoamme vikellysmahdollisuutta neljälle seuraavalle eli huhtikuun loppuun mennessä eniten pisteitä keränneistä yhteensä kahdeksalle ahkerimmalle vapaaehtoiselle.

He ovat Jaana Nikkola, Camilla Finne, Eerika Aartoaho, Riikka Vanhala, Siiri Hytönen, Milla Himberg, Lotte Mäkinen ja Tiia Rauha. Jos paikkansa ansainnut ei itse halua kokeilla vikellystä, mahdollisuuden voi antaa oman perheen jäsenelle samaan tapaan kuin ratsastustuntinsa voi siirtää.

Vikeltäjien tulee laittaa päälleen sen verran urheilullista vaatetta, että on mukava liikkua, kyykistellä, taipua, jne. Jalkaan voi laittaa lenkkitossut tai jos löytyy, voimistelutossut. Varmista osallistumisestasi Anu Helomaalle (puh. 040 592 2929 tai anu.helomaa@iki.fi) ennen päättäjäisiä. Häneltä saat myös lisätietoja tapahtumaan liittyen.

Koko talkoopassikilpailun kolme aktiivisinta talkoolaista palkitaan kesätunti-stipendillä (Huom! Yksi tunti kullekin saajalle). Lisäksi aktiivisin taluttaja palkitaan tavarapalkinnolla. Pisteet julkistetaan viikoittain.

Koska talkoopassipisteitä on kerännyt poikkeuksellisen hieno määrä senioreita, lisäpalkintojen muodossa varmistamme, että myös ahkerimmat juniorit huomioidaan varmasti. Juniorit ovat osin riippuvaisia tallipäivistään, eivät voi olla tallilla ahkeroimassa ehkä niin paljon kuin haluaisivat.

Verkkarit ja takit saapumassa, noutoajat päätetty

10.5.2013

Seuratuotteita voi noutaa keskiviikosta 15.5. lähtien.

 

RS Majoranin logolla varustetut Equipage -merkkiset softshell -takit ja Fruit of the Loom –collegeasut ovat saapumassa.

Noutoajat alatallin After Ridingissa ovat seuraavat (olemme pahoillamme vaihtelevista ajoista, mutta yritämme tehdä tallilla myös muuta ;-)

Keskiviikkona 15.5. klo 17.00-17.15 (verkkarit)

Torstaina 16.5.        klo 17.10-17.25 (verkkarit)

Lauantaina 18.5.     klo 14.10-14.25 (takit ja verkkarit)

       klo 15.10-15.25 (takit ja verkkarit)

Sunnuntaina 19.5.   klo   9.45-10.00 (takit ja verkkarit)

                                   klo  14.10-14.25 (takit ja verkkarit)

Maanantaina 20.5. klo 19.10-19.25 (takit ja verkkarit)

Joitakin maksuja puuttuu vielä, hoidathan maksusi kuntoon RS Majoranin tilille Nordeaan FI12 1013 3000 131349. Maksussa pitää mainita tilaajan nimi ja ”verryttelypuku” (55 €) tai ”takki” (60 €). Jos jakotilaisuus ei sinulle sovi, ole yhteydessä hallituksen edustajaan, voit saada takkisi myös henkilökohtaisesti.

TULE HAKEMAAN OMASI!

Liitteet

Päättäjäisten ilmoittautuminen päättyy jo ke 15.5.2013!

13.5.2013

Ilmoittaudu pikaisesti mukaan!

Voit ilmoittautua etusivun oikeassa laidassa olevan ilmoittautumislomakkeen kautta tai kirjoittamalla nimesi tallilla seuran ilmoitustaululla olevaan listaan.

Liitteet

Viikon 19 talkoopisteet

14.5.2013

Pistetilanne päivitetty.

Liitteet

Mestisten lähtölistat ja kisaohjeet

15.5.2013

Löytyvät tästä ja Kilpailut -alaotsikon alta

Liitteet

Mestaruuksien päivitetyt talkoolistat

15.5.2013

Tarkista tehtäväsi, lisäyksiä tehty!

Liitteet

Talkoopassikisa päättyy jo 24.5.2013

16.5.2013

RS Majoranin hallitus on päättänyt, että talkoopassikisa päättyy jo pe 24.5.2013 (ei 31.5.2013)! Tämä siksi, että saamme palkittua ahkerimmat kauden päättäjäisissä. Kisa lähenee siis loppuaan, vielä ehdit kerätä pisteitä!

Ylimääräinen vuosikokous 12.6.

16.5.2013

Tervetuloa Ratsastusseura Majoranin ylimääräiseen vuosikokoukseen keskiviikkona 12. kesäkuuta 2013 klo 17.15 alkaen. Kokous on avoin kaikille seuran jäsenille!

Vuosikokous pidetään Leppävaaran ratsastuskoululla After riding -tilassa. Vuosikokouksen jälkeen jatketaan seuran hallituksen kokouksen merkeissä, johon sopii myös osallistua.

Ylimääräisen vuosikokouksen esityslistalla on vuosien 2011 ja 2012 tilinpäätösten vahvistaminen. Keskustella voidaan myös muista, jäsenten esilletuomista, asioista.

RS Majoranin hallitus

Liitteet

Seuramestaruuksien tulokset päivitetty

20.5.2013

Seuramestaruuksien tulokset lisätty Kilpailut-sivuille.

Lisätietoa tuoreille mitalisteille

21.5.2013

Hei seuramme tuoreet mitalistit!

Onnea vielä tätäkin kautta! Jakaamiimme mitaleihin oli kaiverrettu virheellisesti vuosi 2012, vaikka sen pitäisi tietysti olla 2013. Saamme uudet mitalit, jotka toimitamme teille samalla, kun voittopokaalitkin on kaiverrutettu, toivottavasti kesäkuun aikana. Vanhoista mitaleista hyödynnetään nauhat eli joudut hieman itse askartelemaan. ”Vanhoja” mitaleita eri tarvitse palauttaa. Anteeksi sählinki!

Majoranin verkkarit voi palauttaa, jos haluaa

21.5.2013

Huhtikuun puolivälissä RS Majoran järjesti muutaman vuoden takaisesta seuratuotteesta, verkkareista, tilausmahdollisuuden kolmatta kertaa, koska moni sitä toivoi. Siksi sovituskappaleita ei ollut erikseen tarjolla, vaan tilaajia kehotettiin kokeilemaan kavereiden verkkareita tai arvioimaan oma kokonsa muuten.

Ongelman aiheutti se, ettei kokoa 158 cm ollut tarjolla (alunperinkään, tilauslomakkeessa ei ollut kokoa 158 cm, jota varsin moni tilasi), joten maalaisjärjellä päätellen tilasimme sen tilanneille kokoa suuremman vaatteen, emmekä pienempää, koska valtaosa tilaajista on kasvavia nuoria. Koska tilaajia oli yli 50, emme pystyneet tarkistamaan jokaiselta erikseen, onko ajattelemamme muutos ok. Osan vastaus kokomuutoksesta olisi ollut eri, mitä oletimme. Tilaustilanteessa emme myöskään tarpeeksi painottaneet sitä, että verkkarit ovat reiluja kooltaan, vaikka toki kutistuvat erityisesti ensimmäisen pesun jälkeen.

Verkkarit on hankittu ja painettu tilausta vastaan. Jos saamanne verkkari on niin suuri, että ette halua pitää sitä, voimme lunastaa sen takaisin (siis sekä hupparin että housut, ei jompaakumpaa) ja palauttaa näin myös siis maksamanne 55 euroa. Jos haluat menetellä näin, laita viestiä Anu Helomaalle (anu.helomaa@iki.fi tai 040 592 2929), kerro tilinumerosi (IBAN-muodossa) sekä tilaajan nimi. Olemme pahoillamme aiheutuneesta mielipahasta!

Ystävällisesti, RS Majoranin hallitus

Viikon 20 Talkoopisteet

21.5.2013

Pistetilanne päivitetty.

Liitteet

Päättäjäisten kuulumisia ja palkittuja

25.5.2013

Kiitos päättyneestä kaudesta!

Kauden päättäjäisten ohjelmanumeroa, vikellysdemoa, oli tullut seuraamaan lauantaina 25.5.2013 hieno joukko majoranilaisia. Mukavaa ja opettavaista, erityisesti niille (Eerika Aartoaho, Siiri Hytönen, Milla Himberg, Camilla Finne ja Tiia Rauha), jotka pääsivät kokeilemaan lajia itse. Hienosti meni! Jaana Nikkola, Riikka Vanhala ja Lotte Mäkinen oli myös kutsuttu kokeilemaan, mutta loukkaantumiset pakottivat sivuun ja Riikka halusi nauttia tapahtumasta katsojan roolissa.

Ruokailun lomassa palkittiin paitsi talkoopassikisassa ahkeroineita, myös muita. Talkopassikisassa  RS Majoran palkitsi irtotunnilla neljä  eniten pisteitä kerännyttä: Jaana Nikkolan, Camilla Finnen, Riikka Vanhalan ja Eerika Aartoahon. Ahkerin taluttaja Tiia Rauha sai palkinnokseen ratsastushanskat ja riimunnarun.

Majoran-viikon aikana juniorit suunnittelivat estettä, piirsivät omia ehdotuksiaan, millainen este voisi olla. Liisa Tenhovuoren, Roosa Kiiskilän ja Elviira Attenbergin piirroksista hallituksen jäsenen Piia Ahtee-Koposen mies Ilkka Koponen yhdisteli sateenkaariesteen, jossa on yksisarviset hevoset johteissa. Estettä ihailtiin päättäjäisissä ja suunnittelijat saavat palkinnokseen Majoranin lippikset, merkin ja heijastimen (niitä voi pyytää hallituksen jäseniltä, koska ette olleet paikalla). Jäsenkyselyyn vastanneiden kesken arvottiin lippis-merkki-heijastin-palkinto, jonka voitti Ronja Nurminen.

Pesisottelu tai päättyä tasan :-)

Aurinkoista kesää!

Merkkisuoritusten ohje päivitetty

5.6.2013

Se löytyy Kilpailut -alasivun alta, myös tästä liitteenä

Liitteet

Varustekirppis elokuun kisojen yhteydessä

7.6.2013

Varustekirpputori hevosten ja ratsastajien tavaroille järjestetään elokuun kisojen yhteydessä sunnuntaina 25.8.2013.  

Kaikki halukkaat voivat tuoda hyväkuntoisia varusteita myyntiin. Myyjien tulee ilmoittautua etukäteen Anu Helomaalle (anu.helomaa@iki.fi, puh. 040 592 2929) viimeistään perjantaina 23.8., kertoa yhteystietonsa ja myös tilinumeronsa (IBAN-muodossa) myyntituottojen tilitystä varten. Häneltä saa myös lisätietoja.

Lisätietoja oheisesta liitteestä!

Liitteet

Jäsenkirje 3/2013 julkaistu

7.6.2013

Uusimmasta jäsenkirjeestä löytyy useita ajankohtaisia asioita, kurkista!

Liitteet

Kesäkisojen kilpailukutsu

15.6.2013

Huom! Ratsutoivekohta poistettu ilmoittautumislistoista.

 

Seurakisojen ilmoittautumislistoilta poistetaan ratsastuskoulun pyynnöstä hevos/ponitoivekohta. Ratsastuksenopettajat ovat saaneet palautetta, että kisojen ilmoittautumislistoista on toistuvasti sotkettu joidenkin poniratsastajien ratsutoiveita.

Kesäkisat ovat ensimmäiset kisat, joissa ratsutoivetta ei enää voi kirjata. Ikävää, että väärinkäytösten vuoksi joudutaan tekemään tällaisia muutoksia. 

Liitteet

Talkoopassikilpailun lopulliset pisteet

4.7.2013

Palkinnot jaettiin päättäjäisissä, kiitos kaikille osallistuneille!

Liitteet

Kutsu elokuun seurakisoihin

29.7.2013

Kisojen yhteydessä myös varustekirppis!

Liitteet

Susanna ratsasti mestariksi tuntiratsastajien mestaruuskisoissa, tulospalvelulinkki

3.8.2013

Terveisiä Lappeenrannasta tuntiratsastajien mestaruuskisoista: Sini Ollikainen - Rasmus ja Elisa Kankkunen - Igor saivat arvokasta kokemusta ja Susanna Salmio - Rasmus räjäytti potin voittamalla AIKUISRATSASTAJIEN KULTAMITALIN prosentein 67.300! Onnea Susannalle ja Rasmukselle :-)

Kisojen tulospalvelu löytyy osoitteesta http://online.equipe.com/fi  Kelaa sivua alaspäin kohtaan alue ja Hubertusseura ry.

Kouluratsastastus: http://online.equipe.com/fi/competitions/7361

Esteratsastus lauantai ja sunnuntai: http://online.equipe.com/fi/competitions/7365

Hevoset Stadikalla -tapahtuman infoa

10.8.2013

Ohjelma lisätty

 

Hevoset Stadikalla
Vuosisadan hevostapahtuma Olympiastadionilla

Helsingin Olympiastadionilla, 14.-15. syyskuuta järjestettävä esteratsastuksen GP-sarjojen finaali on ainutlaatuinen tapahtuma. Kilpailun nimi, Hevoset Stadikalla, kertoo kilpahevosten paluusta paikalle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1952 olympialaisten. Ja kilpailupaikkana on upea ja historiallinen Olympiastadion.

Helsingin keskustassa järjestettävän kilpailun ohjelmassa on esteratsastusluokkien lisäksi eri lajien näytöksiä, viihdettä ja elämyksiä.

Lauantaina klo 15 LähiTapiola Grand Prix ja LähiTapiola Future Challenge -sarjojen parhaat ratsukot taistelevat sarjakisojen voitosta. Sunnuntaina klo 15 gp-sarjojen parhaat taistelevat Volkswagen Leading Rider -finaalissa päävoitosta, Vuoden Autosta, Volkswagen Golfista. Autokisassa hypätään vuoden 1952 olympialaisten finaalirata.

Kilpailut alkavat molempina päivinä klo 10.00. Lauantaiaamuna nuoret hevoset kilpailevat Racing-finaaleissa. Lauantai-ilta huipentuu valaistulla stadionilla kouluratsastukseen, musiikkiin ja korkeushyppykilpailuun. Sunnuntaiaamu alkaa Unikulma Grand Prix'lla, jonka jälkeen vuorossa ovat maamme parhaat poniratsukot Sonera Poni Grand Prix´ssä.

Expossa on myynnissä monipuolisesti kaikkea hevosiin ja maaseutuun liittyvää, ja sinne on vapaa sisäänpääsy myös niille, joilla ei ole tapahtumalippua.

Ohjelma

Lauantai 14.9.
klo 10.00 Racing Trophy -finaalit
Vikellysesitys ja matkaratsastusnäytös
klo 15.00 LähiTapiola Grand Prix -finaali
Keppihevosten tapaaminen kentällä
klo 17.00 LähiTapiola Future Challenge -finaali
Valjakkokisa
klo 19.00 Saturday Night presented by Veuve Clicquot
Kenttäratsastusnäytös ja vammaisratsastusesitys
Tuhkimotarina
Agrimarket Six-Bar -korkeushyppykilpailu
Loppuu noin klo 22.00

Sunnuntai 15.9.
klo 10.00 Unikulma Grand Prix
Vikellysesitys ja matkaratsastusnäytös
klo 12.00 Sonera Poni Grand Prix
Valjakkokisa
Kari Vepsän lännenratsastusnäytös
klo 15.00 Volkswagen Leading Rider -kilpailu
Olympic Games 1952 Tribute Show
Loppuu noin klo 17.00.

SRL

Järjestäjä pidättää oikeudet muutoksiin ohjelmassa.

Liitteet

Juniorihubertukseen kutsutut ja tietoa katsojille

15.8.2013

Liitteessä tietoja tapahtuman aikataulusta

Kutsutut voivat ilmoittautua juhlaan to 15.8 klo 19 alkaen seuran ilmoitustaululla!

 

RATSASTUS JA ILLALLINEN

 

Ilona Rinne

Ida Inkinen

Iiris Kankkunen

Rondy Stenman

Camilla Finne

Anna Heiskanen

Annette Halonen

Sini Ollikainen

Katarina Ekholm

Tuuli Isokangas

Teresa Pollari

Roosa Kiiskilä

Milja Koskela

Vilma Paunio

Lotta Rasiniemi

Sara Pajunen

 

ILLALLINEN

 

Mikaela Kauppi

Suvi Karanta

Anne Jääskö

Noora Tunkelo

Essi Kemppainen

Sofia Sinisalmi

Ilona Vanhanen

Eerika Salli

Tiina Piirainen

Ronja Nurminen

Petra Hiltunen

Suvi Parviainen

Lotte Mäkinen

Tia Heikkilä

Saga Kotonen

Anna Vuorio

Siiri Hytönen

Sindi Hutri

Jenni Ek

Tiia Rauha

Martina Keskinen

Heidi Junkkarinen

Anna Varsio

Annavera Kurtën

Tuija Rahkamaa

Liitteet

Elokuun seurakilpailut, lähtölistat

21.8.2013

Lähtölistat julkaistu, PÄIVITETTY VERSIO.

Liitteet

Porukalla HIHS:iin!

24.8.2013

RS Majoranin kanssa saat lipusta 20% alennuksen

RS Majoran tarjoaa jäsenilleen ja muille heppahulluille mahdollisuuden päästä katsomaan hevoshuippu-urheilua alennetuin hinnoin! Helsinki International Horse Show ratsastetaan Helsingissä Hartwall-areenalla 17.-20.10.2013. Helsinki Horse Show ja Suomen Ratsastajainliitto järjestävät yhteistyössä kävijäkilpailun ratsastusseuroille ja -kouluille. Osallistujille on luvassa edulliset ryhmähinnat, - 20% normaalihinnoista. 

Lue lisää liitteestä ja ilmoittaudu mukaan!

Liitteet

Elokuun seurakisojen tulokset, kvaalanneet 2014

25.8.2013

Tulokset ja lista kvaalanneista julkaistu.

Liitteet

Jäsenkirje 4/2013 julkaistu

28.8.2013

Kirjeessä on paljon ajankohtaista asiaa, tutustu!

Uusimmassa jäsenkirjeessä kerrataan mm. tuntiratsastajien mestaruuskisojen tuloksia ja tunnelmia, muistutetaan Hubertuksista valokuvauskilpailusta, ilmoittautumisten sitovuudesta ja toivehevoskohdan poistumisesta, kerrotaan kuinka demoratsukot valitaan tapahtumiin, pyydetään kisa-avustajia olemaan ajoissa paikalla ja hoitajia päivittämään hevosesittelyjä. Ja kerrotaan muutakin, käy lukemassa :-)

Liitteet

Majoranin jäsenkyselyn 2013 koonti

30.8.2013

Majoran-viikolla järjestetyn jäsenkyselyn vastaukset on koostettu. Kurkista, mitä mieltä oltiin!

 

RS MAJORAN JÄSENKYSELY 2013, KOONTI
 

Ratsastusseura Majoranin jäsenkysely 2013 järjestettiin Majoran-viikon aikana 15.-21.4.2013. Seuratoimintaviikon aikana ja sen jälkeen toukokuun toiselle viikolle asti sai vastata kyselyyn, jonka vastauksia käytetään pohjana tulevien tapahtumien suunnittelussa ja toiminnan kehittämisessä.

Vastaajia oli yhteensä 31, joista seitsemän senioria ja 24 junioria. Vastaajissa oli sekä sellaisia, jotka kilpailevat säännöllisesti ja niitä, jotka eivät kisaa lainkaan. Myös suunnitelmat kilpailemisesta jakaantuivat tasaisesti eritasoisiin luokkiin sekä este- että koulupuolelle sekä katsojan rooliin.

 

Ajatuksia seurakisoista

Innostusta herätti kysymys, jossa tiedusteltiin vastaajien halukkuutta osallistua ns. ”jokeriratsukisoihin” eli kilpailemaan opettajien arpomalla mutta hyväksymällä itselle vieraammalla ratsulla ja kokeilemaan, miltä itselle vieras ratsu tuntuu kisatilanteessa. Kaikki vastaajat olivat innostuneita osallistumaan kokeiluun joko koulu- tai esteratsastuksessa. Idean ja luokan toteutuksen kiiteltiin tuovan lisähaasteita, mahdollisuuden kehittyä, tasapuolisuutta sekä se kiinnostaisi varmasti myös katsojia. Samalla muistutettiin, että kokemattomille hevosille pitää saada tutut ratsastajat kyytiin ja hevosen pitää soveltua luokkaan. Yksi vastaaja kommentoi, että kouluratsastuksessa suoritus perustuu harmoniaan ja jos ponia ei ymmärrä, on vaikeaa olla harmoninen ratsukko.

Noin kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi olevansa tyytyväinen seurakisojen yleiseen sujuvuuteen sekä noin puolet vastaajista buffetin hyvään tarjontaan. Vastaajat kiittelevät myös sitä, että kisoissa on hyvä henki, epäonnistumisia ei tarvitse pelätä, ihmiset ovat ystävällisiä ja että tsempparipalkinnot ovat hyvä juttu.

Kehitettävää seurakisoissa on kolmanneksen mielestä aikatauluissa, jotka voisivat olla löysemmät. Vastauksista löytyi myös toiveita siitä, mitä buffetissa voisi olla myynnissä (lämmin ruoka, useammin vohveleita ja limsaa). Pari vastaajaa toivoi parempaa kävelytysaluetta talvisin, lisää istumapaikkoja ulkokisoihin sekä kuuluvampaa kuulutusta.

 

Pitkä lista tapahtumia, joihin halutaan osallistua

Lähes kaikki jäsenkyselyyn vastanneista haluavat jatkossakin osallistua seurakilpailuihin, pikkujouluihin, Hubertus-ratsastukseen, vikellysdemoon, tutustua muihin hevoslajeihin kuin ratsastukseen sekä tuntiratsastajien mestaruuskisoihin katsojana.

Noin puolta vastaajista kiinnosti osallistuminen koulu-, este- tai opedemoon, hevostaitokisaan, kehonhallintakurssille, tuntiratsastajien mestaruuskisoihin ratsastajana, vapaaehtoispassikilpailuun, hevostavaroiden kirpputorille joko myyjänä tai asiakkaana tai hankkia lippuja tapahtumiin seuran kautta.

Muutama mainitsi, että haluaa jatkossa osallistua ponilympialaisiin, Horsebic-tunnille tai lähteä tutustumisretkelle Ypäjän Hevosopistolle, kilpatalleille, Sea Horse Weekille Hankoon tai osallistua puomien maalaustalkoisiin ja hevos/poni-agilitykisoihin.

 

Vastaajien mielestä monipuoliset tapahtumat parasta Majoranissa

Kun jäsenkyselyssä kysyttiin, mikä RS Majoranissa on parasta, toimivinta, lähes kaksi kolmesta vastaajasta kiitteli aktiivista seuratoimintaa, monipuolisia tapahtumia ja järjestelyjen onnistumista. Noin kolmasosa vastaajista kiitteli myös seuraväen intoa kehittää asioita nopeasti sekä helposti lähestyttäviä, ystävällisiä ihmisiä. Joka neljäs vastaaja muistutti erikseen, että seurassa on hyvä yhteishenki ja ”kaikki mukaan” –asenne. Yksi vastaajista kiitteli myös seuran tiedotusta.

Kun vastaajilta kysyttiin, mihin seuran tulisi jatkossa kiinnittää huomiota, vastauksia tuli vähän ja joku huomautti, että jatkakaa vaan samaan malliin. Yksittäisten vastaajien mielestä tulisi kiinnittää huomiota junioreihin ja uusiin jäseniin. Toiveissa oli myös vaihtuvuutta kisaratsuvalintoihin, etteivät samat ratsastajat kisaa aina samalla ratsulle. Joku toivoi myös, että ponin tai hevosen voisi aina ottaa mukaan palkintojenjakoon.

Palautetta tuli myös ratsastuskouluun liittyen, kerromme sitä eteenpäin. Toiveissa oli mm. mikroaaltouuni hoitajille, uusia varusteita hevosille ja poneille, muutoksia tuntien alkamisaikoihin, vähemmän hälinää tallissa sekä saada paremmin avustajia ja taluttajia pienille, panostaa siihen enemmän.

 

Hyviä eväitä toimintalinjan päivitystä varten

Jäsenkyselyssä kysyttiin myös vastaajien ajatuksia keväällä valmistuneeseen toimintalinjaan liittyen. Toimintalinja päivitetään RS Majoranin syyskokouksessa lokakuussa ja vastaukset otetaan päivityksessä huomioon, myös grafiikkaa parannetaan. Vastaajien mielestä toimintalinja kuvaa erittäin hyvin seuran toimintaa ja tavoitteita.

Vastaajat kertoivat myös, mitkä heidän mielestään ovat seuran tärkeimmät tehtävät. Noin kolmasosa vastaajista listasi, että kilpailujen ja tapahtumien (myös rataharjoitukset) järjestäminen on seuran tärkein tehtävä, liikuttaa ja opettaa tapahtumien avulla osallistujia hevostaitajiksi, toimimaan yhteistyössä hevosen kanssa sekä saada ihmiset kiinnostumaan ratsastuksen eri asioista. Muutamat vastaajat korostivat myös pehmeitä arvoja: yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta, hyvän hengen luomista, hevosten ja talliväen hyvinvointia sekä jäsenten ja tallin yhteistyötä. Muutama vastaaja muistutti, että seuran tärkein tehtävä on ajaa ja huolehtia jäsentensä eduista ja asennekasvattaa varsinkin nuoria. Yksi vastaaja muistutti junioritoimikunnan merkityksestä.

Jäsenkyselyn viimeisessä kohdassa kysyttiin vastaajilta, olisiko heillä ehdotuksia seuran toimintaan liittyen. Seuran aktiivisuutta ja toimintapäiviä kiiteltiin, samalla toivottiin kuitenkin lisää tapahtumia. Toivelistalla oli pikkujoulujen uudistaminen sekä seuratuotteiden ottaminen myyntiin aiemmin, hyvissä ajoin ennen käyttökautta.

 

Kiitos hurjasti kaikille vastaajille! Saimme paljon hyviä vinkkejä kehittää toimintaamme ja olemme otettuja saaduista kehuista :-D

Liitteet

Jenni Kannelsalolle ilmainen Stadikka-lippu

31.8.2013

Jenni Kannelsalo on voittanut ilmaisen lipun Hevoset Stadikalla -tapahtumaan. Ilmaislippu arvottiin kaikkien tapahtumaan RS Majoranin kautta lippuja tilanneiden kesken. Virallisena valvojana ja onnettarena toimi Nea Lindroos. Onnittelut Jennille!

Liput toimitetaan tilaajille henkilökohtaisesti, kunhan Lippupalvelu toimittaa ne ensin seuralle.

Juniori-.Hubertuksen ratsukot

5.9.2013

 

JUNNUHUBERTUS

Lauantaina 7.9.2013 klo 16.30->

1. Anna-ope * Pik Leon

2. Sini Ollikainen * Piccolo

3. Teresa Pollari * Igor

4. Ilona Rinne * Rasmus

5. Camilla Finne * Bruno

6. Vilma Paunio * Josefine

7. Ida Inkinen * Spot

8. Annette Halonen * Beethowen

9. Rondy Stenman * Silver

10. Iiris Kankkunen * Milton

11. Milja Koskela * Rothschilde

12. Roosa Kiiskilä * Mary

13. Tuuli Isokangas * Denver

14. Lotta Rasiniemi * Elvis

15. Sara Pajunen * Krisse

16. Annavera-ope * Hugo

Kutsu yleisölle saapua seuraamaan seniori-Hubertusta

9.9.2013

Tapahtuma järjestetään lauantaina 21.9.2013 klo 16.30 alkaen

Liitteet

Tilaa HIHS-liput RS Majoranin kautta viimeistään pe-aamuna!

19.9.2013

 

Viimeiset hetket tilata kauttamme HIHS-lippuja! Tilaa liput viimeistään perjantaiaamuna täyttämällä nettilomake etusivullamme.

Seniorihubertus 2013, ratsukot, ratapiirros ja ohjeistus

20.9.2013

Käy kurkkaamassa ratsukot ja lauantain rata :)

SENNUHUBERTUS

Lauantaina 21.9.2013 klo 16.30->

1. Heidi-ope * Campina Grande

2. Anne Barck * Franziska

3. Kira Stenman * Londa

4. Iiris Hakaste * Pik Leon

5. Jenni Kannelsalo * Jolly Jumper

6. Noora Granath * Cabu

7. Salla-Mari Kostia * Bono

8. Annaleena Rauha * Aapeli

9. Eerika Aartoaho * Rasmus

10. Tiina Horto * Kasper

11. Elina Nurmi * Josefine

12. Susanna Salmio * Rothschilde

13. Jeanette Tinnis * Beethowen

14. Maiju Kaarsalo-Koskela * Markus

15. Heidi Tunkelo * Bruno

16. Tuija-ope * Fabienne

Liitteet

Lokakuun seurakisojen kutsu

22.9.2013

Lisätty kilpailut-välilehdelle.

Liitteet

HIHS-info ja lippujen hinnat

23.9.2013

Lipun tilannut, maksathan lippusi pikaisesti seuran tilille! Ohessa hinnasto. Kirjoita viestikenttään myös nimesi ja minkä lipun olet tilannut.

Liitteet

Kutsu seuran syyskokoukseen to 17.10.

24.9.2013

Liitteet

Valokuvauskilpailu

26.9.2013

Osallistumisaikaa syyskuun loppuun asti! Arvot ja palkinto täydennetty.

RS Majoran järjestää valokuvauskilpailun 15.4.-22.9.2013 välillä. Kilpailukuvien tulee edustaa seuramme juuri julkaistun toimintalinjan arvoja (kohta 5, joudut tekemään vähän etsivätyötä, ovat myös liitettynä tämän tekstin loppuun). Toimintalinjamme löydät seuran ilmoitustaululta alatallin satulahuoneesta tai seuran internetsivuilta seura -alasivun alta (tai tästä liitteestä).

Kilpailuohjeita:

- Jokainen kilpailija saa osallistua kisaan kahdella (2) kuvalla.

- Kilpailukuvan tulee olla otettu kilpailuaikana, siis 15.4.-22.9.2013 välisenä aikana.

- Kuvaa voi rajata ja kontrastia säätää, mutta siitä ei voi poistaa tai lisätä osia tai tehosteita.

- Anna kuvalle nimi, esimerkiksi ”Iiriksellä ja Maryllä on kivaa yhdessä”.

- Kuva/kuvat tulee toimittaa syyskuun aikana osoitteeseen aino.elina.nurmi@gmail.com. Kuvaajan nimi ja yhteystiedot tulee löytyä sähköpostiviestistä.

RS Majoranin hallitusväki valitsee finaaliin mielestään 10 parasta kuvaa ja niiden kesken järjestetään tykkäyskisa facebookissa (jokaisella yksi ääni) lokakuun aikana. Eniten tykkäyksiä saanut kuva sekä hallituksen valitsema otos palkitaan seuran pikkujouluissa HippoSportin lahjakortilla. Lisätietoja Anu Helomaalta, puh. 040 592 2929 tai anu.helomaa@iki.fi.

Lisätietoja liitteestä!

* * *

Tässä kuvien valintaa helpottamaan kopioituna RS Majoranin toimintalinjasta, kohdasta 5 Arvot ja eettiset linjaukset

 

Millaisiin arvoihin seuramme toiminta perustuu? Mitkä asiat ovat seurassamme tärkeitä ja miksi? Mitkä ovat seuramme jokapäiväisessä toiminnassa oikein, mikä väärin? Miten oikeudenmukaisuus toteutuu seurassamme? Kuinka seuramme pitäisi toimia? Kuinka muita yksilöitä tulisi kohdella?

· Vapaaehtoisuus ja osallistuminen, yhdessäolo ja yhteenkuuluvuus

· Monipuolisuus ja tasa-arvoisuus

· Yhteistyö

· Kehittyminen ja oppiminen

Lisäksi

· Turvallisuus

· Avoimuus ja aktiivinen tiedottaminen

 

Kilpailukuvan tulee siis esittää näitä asioita. Aika moni tilanne mahtuu näiden otsikoiden alle :-D

 

Liitteet

Kouludemo pidetään lauantaina 30.11.

6.10.2013

Demon pitää Heikki Mutikainen. Alkamisaika on alustavasti klo 16.30, lisätietoja tulossa!

Lokakuun seurakisojen lähtölistat ja talkoolistat

9.10.2013

TARKISTA TEHTÄVÄSI!

Liitteet

Syksyn seuratuote: Tupsupipo

11.10.2013

Sovituspipo ylätallin satulahuoneessa 9.-16.10. ja sunnuntain 13.10. seurakisoissa

 

SYKSYN SEURATUOTE

RS Majoranin syksyn seuratuote on tyylikäs ja lämmin:

Snowstar Duo Beanie –pipo.

• Materiaali: 100% akryyliä

• Kaksikerroksinen

• Kaksivärinen sävyyn sopiva tupsu

• Ribattu taitos

Kyseessä on yhden koon pipo (lapsille ei siis eri kokoa), jota on mahdollisuus tilata joko french navy/tummansininen, grafiitin harmaana, burgundin-/viininpunaisena tai pinkkinä/ fuksiana. RS Majoranin logo kirjaillaan resoriin alustavasti luonnonvalkoisella. Pipon hinta on 13 €. Sovita pipoa ylätallin satulahuoneessa keskiviikosta torstaihin 9.-16.10., myös sunnuntaisissa seurakisoissa (13.10.). Älä vie pipoa pois satulahuoneesta tai kisoissa sovituspisteestä!!! Tilauslista löytyy ylätallin satulahuoneesta. Tilauksen voi tehdä myös seuran internetsivuilla.

Pipoja voi tilata myös useamman kuin yksi. Jos olet alaikäinen, olethan kysynyt vanhemmaltasi luvan pipon tilaamiseen ja maksamiseen?! Toimitusaika alustavasti marraskuun alkupuolella. 13 euroa maksetaan RS Majoranin tilille Nordea FI12 1013 3000 1313 49 viimeistään torstaina 17.10.2013.

      Syksyisin terveisin, RS Majoran hallitus

Liitteet

Asioita, jotka vaikuttavat kisahevosten jakoon

13.10.2013

Kurkista, minkälaista palapeliä opettajat tekevät jakaessaan ratsuja RS Majoranin seurakisoihin!

 

Leppävaaran ratsastuskoululla kausikortilla ratsastavilla on mahdollisuus osallistua ratsastusseura Majoranin järjestämiin seurakisoihin eli kilpailuharjoituksiin. Välillä kisaajien kuulee pohtivan saamaansa kisaratsua, kun se ei olekaan se oma suosikkiratsu. Erityisesti heille ja toki myös muille haluamme kertoa esimerkkejä niistä useista palapelin palasista, joita ratsastuksenopettajat sovittelevat miettiessään kisojen ratsujakoa. Seuraavassa dokumentissa on tietoja asioista, jotka vaikuttavat kisaratsujen jakoon.

Liitteet

Tulokset, lokakuun seurakisat

13.10.2013

Tulokset lisätty! Kiitos kaikille!

Liitteet

Facebookissa menossa valokuvakisan tykkäyskisa

17.10.2013

Anna äänesi!

Marraskuun seurakilpailut

22.10.2013

Kutsu lisätty!

Liitteet

Heikki Mutikaisen pitämä kouludemo 30.11.

29.10.2013

Lisätietoja liitteessä.

 

Tervetuloa seuraamaan kouluratsastuksen ammattilaisen, valmentaja Heikki Mutikaisen pitämää kouludemoa Leppävaaran ratsastuskoulun maneesiin lauantaina 30.11.2013 klo 15.30–n.16.30. (Huom! Tulethan ajoissa paikalle!)

Demon teema on " Mihin kouluratsastuksella pyritään". Tilaisuus on ilmainen ja avoin Leppävaaran ratsastuskoulun asiakkaille. Demossa nähdään Heikki Mutikainen ratsailla ja 1-2 hevosta.

Tapahtumassa on pieni buffetti.

Liitteet

Jäsenkirje 5/2013 julkaistu

31.10.2013

Liitteet

Apassionata-lippujen tilausmahdollisuus

5.11.2013

Tilaa (tai pyydä) liput vaikka joululahjaksi RS Majoranin kautta, osallistut kahden vapaalipun arvontaan!

 

Show ”Apassionata – Unelmien aikaa” nähdään Helsingin Hartwall Areenassa 7.-9.2.2014. RS Majoranin kautta voi tilata lippuja kaikkiin näytöksiin. Kun tilaamme ennakkolippuja keskitetysti, jokaisesta 20 kappaleen tilauksesta saamme kaksi vapaalippua. Vapaaliput arvotaan lippujen tilanneiden kesken ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Liput toimitetaan tilaajille ennen joulua.

Tilaa lippusi nettilomakkeen kautta (etusivulla) tai tallilla ylätallin satulahuoneeseessa olevaan listaan viimeistään torstaina 28.11.2013 mennessä merkitsemällä nimesi, sähköpostiosoitteesi, puhelinnumerosi ja rastittamalla haluamasi liput. Alaikäisellä tulee olla tilaukseen lupa vanhemmaltaan! Lipun hinta (1-kategoriasta, alakatsomosta, sisältävät palvelu- ja toimitusmaksut) tulee maksaa samalla, siis pe 29.11. mennessä RS Majoranin tilille Nordeaan FI12 1013 3000 1313 49. Tilaukseen lähtevät vain maksetut liput. Lisätietoja Anu Helomaalta (puh. 040 592 2929, anu.helomaa@iki.fi) ja osoitteessa www.apassionata.com

Liitteet

Tupsupipot ovat saapuneet ja noudettavissa

7.11.2013

Noutoajat to 7.11.- ke 13.11., katso kellonajat tästä!

 

RS Majoranin syksyn seuratuotteet, Snowstar Duo Beanie –pipot ovat noudettavissa..

 

Noutoajat alatallin After Ridingissa ovat seuraavat:

Torstaina 7.11. klo 17.50-18.10 ja klo 18.50-19.10

Perjantaina 8.11. klo 17.50-18.10

Lauantaina 9.11. klo 10.30-10.50

Maanantaina 11.11. klo 18.50-19.10

Tiistaina 12.11. klo 18.50-19.10

Keskiviikkona 13.11. klo 17.50-18.10

 

Jos jakotilaisuudet eivät sovi sinulle, ole yhteydessä hallituksen edustajaan, voit saada piposi myös henkilökohtaisesti.

 

      Lämpimin terveisin, RS Majoran hallitus

RS Majoranin pikkujoulut la 23.11.

8.11.2013

Lue lisätietoja ja ilmoittaudu!

 

Ratsastusseura MAJORANin perinteiset

PIKKUJOULUT

lauantaina 23.11.2013 klo 16.30-n.20

Laaksolahden monitoimitalossa

Lähdepurontie 2, 02720 Espoo

(jäähallin vieressä oleva kivirakennus)

 

Joulupuuroa, torttuja, pipareita, glögiä, joulunäytelmä, stipendien,

ratsastusmerkkien jakoa ja joulutunnelmaa…

 

Tuothan mukanasi 3 euron arvoisen lahjan tontun säkkiin.

 

VAIN JÄSENILLE!

Sitovat ilmoittautumiset tallin ilmoitustaululla olevaan listaan tai seuran internetsivujen kautta (ilmoittautumislomake etusivulla) 19.11. mennessä. Ilta on osallistujille ilmainen.

 
  

 

TERVETULOA MUKAAN !

RS Majoran / hallitus

Liitteet

Marraskuun seurakisat, lähtölistat

13.11.2013

Lähtölistat ja talkoolistat julkaistu Kilpailut-alasivulle

Liitteet

Tulokset, marraskuun seurakisat

17.11.2013

Tulokset lisätty Kilpailut-alasivulle.

Liitteet

Pikkujoulujen ilmoittautuminen päättyy tänään 19.11.!

19.11.2013

Ilmoittaudu la 23.11. juhliin etusivun lomakkeella.

Tammikuun kisat järjestetään 26.01.2014

12.12.2013

Lisätietoa tulossa lähiaikoina!

Pikkujoulutunnelmia, kunniajäseniä ja palkintoja

19.12.2013

Lauantaina 23. marraskuuta 2013 vietettiin RS Majoranin pikkujouluja tutusti Laaksolahden monitoimitalossa. Tapahtumaan osallistui noin sata seuran jäsentä, tarjolla oli riisipuuroa ja muuta jouluista naposteltavaa.

Juhlassa oli myös erityinen lisä, sillä RS Majoran täyttää ensi vuonna 25 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi seuran kunniajäseniksi kutsuttiin pikkujouluissa neljä seuran perustamisessa mukana ollutta henkilöä, jotka ovat edelleen seuran jäseniä: Hannele ja Heikki Mutikainen, Maarit Seitsonen ja Teemu Ahtee. He ovat olleet ja ovat seuralle erittäin merkittäviä henkilöitä ja edustaneet sitä kunniakkaasti. Kiitokseksi sitoutumisesta RS Majoran maksaa jatkossa heidän jäsenmaksunsa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.

 

Ennen kuluvan vuoden nimityksiä kunniajäseniksi kunniamaininnoilla on kutsuttu Susanna Salmio (2.6.1996), Heikki Mutikainen ja Maarit Seitsonen (25.5.1999). 

Tilaisuudessa jaettiin myös hoito- ja ratsastusmerkit niitä vuoden 2013 aikana suorittaneille, palkittiin Majoran Cupin voittajat sekä jaettiin stipendit (yksityistunti Leppävaaran ratsastuskoululla) ratsastuksenopettajien valitsemille oppilaille ja RS Majoranin jäsenille. Opettajien stipendiaatit olivat vuonna 2013 Sofia Gremont, Noora Tunkelo, Riikka Vanhala ja Suvi Karanta. Osa merkkisuorituksista ja merkeistä on vielä saapumatta, ilmoitamme, kun olemme saaneet ne käsiimme. Pikkujouluissa jaetut merkkisuoritukset voi pyytää toimistosta.

Susannalle seitsemäs Majoran Cupin voitto

Majoran Cup-pisteitä keräsi vuoden 2013 aikana 54 ratsastajaa. Majoran Cupin voittopokaali ojennettiin kestomenestyjä Susanna Salmiolle, voitto Majoran Cupissa oli hänelle seitsemäs. Hänet palkittiin myös aluelupastipendillä ja lahjalla aikuisratsastajien koulumestaruudestaan tuntiratsastajien mestaruuskisoissa Lappeenrannassa. Tiia Jaakkola oli Majoran Cupin toinen, Sini Ollikainen ja Jeanette Tinnis jakoivat kolmossijan.  

Hevosten Majoran Cup sai uuden voittajan, kun ykköseksi kiilasi Igor ennen Rasmusta. Jaetulla kolmannella sijalla olivat Beethowen, Lucca, Josefine ja Victor. Ponien ylivoimainen ykkönen oli Bruno ja kakkossijan jakoivat Pinokkio ja Elvis. Majoran Cupin parhaat saivat palkinnoksi HippoSportin lahjakortteja ja tuotteita.

Pikkujouluissa palkittiin HippoSportin lahjakortilla myös valokuvauskilpailun voittaja Sara Pajunen sekä kannustuspalkinnolla Anna Kannelsalo. Menestyneet seuran jäsenet Tia Mutikainen, Teemu Ahtee, Matti Eklund ja Heidi Junkkarinen palkittiin myös kilpailulupastipendein. Pikkujouluohjelmassa oli myös junioritoimikunnan esittämä perinteinen joulunäytelmä sekä joulupukin vierailu.

Kiitos kaikille mukanaolleille! Kuvia tilaisuudesta tulossa myöhemmin.

Tietoa vuoden 2014 jäsenmaksuhinnoista

20.12.2013

SRL:n syyskokous korotti jäsenmaksuhintoja vuodelle 2014, neljän euron korotus näkyy myös RS Majoranin hinnoissa.

 

Suomen Ratsastajainliiton jäsenyhdistysten edustajat kokoontuivat sunnuntaina 24.11.2013 sääntömääräiseen syyskokoukseen Helsinkiin. Kokouksessa käytiin hallitusvaalit ja hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2014 sekä palkittiin ansioituneita.

Vuosi 2014 on ratsastuskoululaisen teemavuosi, jolloin nostetaan esille lajin vankkaa harrastetoimintaa, lasten ja nuorten liikkumista sekä ratsastusalan yrittäjyyttä.

LähiTapiola nostaa ratsastajien vakuutusmaksua neljällä eurolla vuonna 2014. Samalla kuitenkin myös vakuutusehdot paranevat. Hoitokulujen enimmäiskorvausmäärä nousee 6.000 euroon (2013: 5.100), kuoleman vakuutusmäärä 7.500 euroon (2013: 5.100) ja haitan vakuutusmäärä 15.000 euroon (2013: 10.100).

Vapaaehtoisen lisävakuutuksen hoitokulujen määrä on 10.000 euroa, vakuutuskorvaus kuoleman varalta 10.000 euroa ja korvaus pysyvän haitan osalta korottuu 20.000 euroon. Näin jäsenistö saa rahoilleen enemmän vastinetta ja nykytason lääkäri- ja toimenpidekuluihin paremmin soveltuvan vakuutusturvan. Tallien ja seurojen vastuuvakuutus nousee 1000 000 euroon.

Neljän euron korotus näkyy myös RS Majoranin jäsenhinnoissa vuonna 2014, hinnat nousivat neljällä eurolla ja ne ovat:

60 € seniorijäsen

47 € juniorijäsen

38 € perheseniori

30,50 € perhejuniori

10 € kannatusjäsen

seura maksaa kunniajäsen maksut

 

Jäsenmaksu sisältää urheiluvakuutuksen, Hippos-lehden, oikeuden kilpailu- ja toimihenkilölisensseihin ja merkkisuorituksiin sekä muut jäsenedut.

1.9.–31.12.2014 välisen ajan henkilöjäsenmaksu on -50 % ja Green Card -maksu on 30€.

Vuonna 2013 RS Majoranin jäseninä olleille vuoden 2014 jäsenmaksut postitetaan automaattisesti tammikuussa, sinun ei tarvitse tehdä sitä ennen mitään. Jos et ole ole jäsen ja haluat liittyä seuraan, täytä jäsenmaksulomake tallilla tai internetissä seuran sivuilla kohdassa Seura -> Jäsenasiat. Seuran uusi jäsensihteeri on Elina Nurmi, hänen sähköpostinsa on aino.elina.nurmi@gmail.com ja puhelinnumeronsa 040-534 1504.

Jäsenmäärämme vuoden 2013 lopussa on ennätyksellisen mahtava, RS Majoranissa on uskomattomat 350 jäsentä!!

 

 

Myös seurakisojen lähtömaksuihin korotus  

Myös seurakisojen lähtömaksuja korotetaan. Ne ovat 1.1.2014 alkaen RS Majoranin jäsenelle 30 € ja ei-jäsenelle 35 €.

Tammikuun kisojen ennakkoinfo

20.12.2013

Ilmoittautumislistat tulevat RS Majoranin ilmoitustaululle tiistaina 7.1.2014 klo 19 mennessä.

Liitteet

Hyvää joulua ja menestyksekästä alkua vuodelle 2014!

21.12.2013

Toivottaa RS Majoranin hallitus