Ponilympialaiset ja hevostaitokisat

Kuva ponilympialaisista 2019, kuva Milja Koskela

Ponikerholaisten ponilympialaisia on järjestetty vuodesta 2003 lähtien helatorstaisin. Ponilympialaisissa kisaillaan joukkueina hevoshenkisten leikkien merkeissä ja opitaan samalla hevosmiestaitoja. 

Esimerkiksi vuonna 2013 kentällä kisailtiin ryhmissä vetosolmuviestissä, jonka jälkeen oli vuorossa rastitehtävät. Rasteilla piti mm. tunnistaa suitsitusvirheitä, nimetä hevosen osia, eri varusteita ja tarvikkeita ja tunnistaa virheitä ratsastajan pukeutumisesta. Osallistujien piti myös vastata tietovisan kysymyksiin. Rastitehtävät suoritettiin ponien, tällä kertaa Doriksen ja Liseloten avustuksella. Lämpöä nostettiin harjanheittoviestillä ennen kuin syötiin jäätelöä. Kaikki osallistujat saivat nimellään varustetun diplomin muistoksi kivasta päivästä. 

Vuodesta 2012 lähtien muutaman vuoden ajan yritettiin järjestää samantyyppiset hevostaitokilpailuja myös vanhemmille junioreille ja senioreille. Osallistujapulan vuoksi tapahtuma on jätetty toistaiseksi tauolle. RS Majoran kannustaa jäseniään osallistumaan valtakunnallisiin hevostaitokilpailuihin, jotka järjestetään yleensä toukokuussa.