Synttärijuhlat la 25.5.2019

Alkumalja 30-vuotiaalle Majoranille, kuva Maija Virtanen

30-vuotiasta RS Majorania juhlittiin lauantaina 25.5. Laaksolahdessa

 

RS Majoranin 30-vuotissyntymäpäiväjuhlia ja kevätkauden päättäjäisiä vietettiin Laaksolahden monitoimitalolla lauantaina 25.5.2019. Seuran oikea syntymäpäivä on syksyllä, 26.9.2019, mutta varsinaiset synttärit yhdistettiin tällä kertaa kevätkauden päättäjäisiin.

Mukaan juhlimaan saapui vajaat 50 seuran ystävää, aiemmin seurassa toimineita tai tallilla käyneitä ja nykyisiä seuran jäseniä. Juhliin kutsuttiin kaikenikäisiä, myös entisiä seura-aktiiveja ja tallin henkilökuntaa. Tällä kertaa juhlissa oli vain kaksi juniori-ikäistä. Osallistujat saivat muistoksi tapahtumaa varten tehdyn juhlaruusukkeen. Ruusukkeita jaetaan loppuvuoden ajan kisoissa kannustusruusukkeina.

Synttäreillä syötiin Petri Rauhan Kitchen Consultingin tekemä ruokaisa salaattibuffet ja Majoranin tapahtumien ”hovileipurin”, Jaana Nikkolan tekemiä minimuffinsseja. Muffinssit oli nimetty Jaanan hoitohepan mukaan ”Beethowenin kikkareiksi”.

Eri aikakausien vieraisiin tutustuttiin pelaamalla synttäribingoa (yritettiin löytää henkilö, joka sopi bingoruudukon väittämään, esimerkiksi ”löydä vieras, joka on osallistunut ponilympialaisiin”). Juhlissa palattiin ajassa taaksepäin katsomalla diaesitystä ja valokuvia seuran tapahtumista ja ihmisistä vuosien varrelta. Ohjelmassa oli myös visoja seuran tapahtumiin liittyen ja ensimmäisten kisojen toisinto. Tosin nyt leikkejä, kananmunaviestiä ja pujottelua, leikittiin ilman hevosta. Paitsi pöytäseurueissa, myös mikrofonin kautta koko juhlaporukan kesken muisteltiin vanhoja aikoja. Tilaisuudessa esiintyivät myös upeaääninen Patricia Bhebhe ja kitaristi Julius Suominen.

 

Katri, Annika ja Kukka mestaritaluttajia, KiVa-tyyppejä kiitettiin, Anulle pronssinen ansiomerkki

 

Synttäreillä muistettiin mestaritaluttajia. Mestaritaluttajia on palkittu pikkujouluista 2014 lähtien, sillä taluttaminen ja ratsastustaipaleensa alkutaipaleella olevien auttaminen on tärkeää. Palkittavat saavat kullanväriset mitalit, joissa on majoraninvihreät nauhat sekä kaiverrus MESTARITALUTTAJA ja vuosiluku. Mitaleja jaetaan sekä pikkujouluissa että päättäjäisissä, vuosittain yhteensä kuusi. Ratsastuskoulu nimeää palkintojen saajat. Tänä keväänä mitalit saivat Katri Spåre, Annika Holmberg ja Kukka Heiskari.

Aiemmin mestaritaluttajamitaleja ovat saaneet: Nelly Anteroinen (pikkujoulut 2014, 2015 ja 2016), Vivianne Homanen (pikkujoulut 2014), Suvi Karanta (pikkujoulut 2014, 2015 ja 2016, päättäjäiset 2016), Milja Koskela (pikkujoulut 2014), Laura Soini (pikkujoulut 2014), Jenni Oksanen (päättäjäiset 2015), Linnea Saarikivi (päättäjäiset 2015), Iiris Kankkunen (pikkujoulut 2015), Elisa Kankkunen (pikkujoulut 2015), Natalia Strömberg (päättäjäiset 2016), Mimosa Seppälä (päättäjäiset 2016), Teresa Paatero (pikkujoulut 2016 ja pikkujoulut 2018), Petra Hiltunen (päättäjäiset 2017), Milla Himberg (päättäjäiset 2017), Emilia Kivinen (päättäjäiset 2017), Pinja Sjögren (pikkujoulut 2017), Viivi Sahramo (pikkujoulut 2017) ja Isla Pölönen (pikkujoulut 2017), Saana Paavonen (päättäjäiset 2018), Mia Posti (päättäjäiset 2018), My Palomäki (päättäjäiset 2018), Selma-Lotta Fishcer (pikkujoulut 2018) ja Julia Vuori (pikkujoulut 2018).

Juhlissa kiitettiin myös kiusaamisen vastaisina KiVa-henkilöinä toimineita diplomeilla ja ratsastussukilla. KiVa-henkilöitä ovat (olleet) Maiju Kaarsalo-Koskela, Emma Metsäniemi, Anna Metsäniemi, Suvi Karanta, Teresa Paatero, Sofia Kangasmetsä ja Emmi Tuominen.

Juhlassa RS Majoranin puheenjohtajalle Anu Helomaalle luovutettiin RS Majoranin hakemuksesta Suomen Ratsastajainliitto ry:n myöntämä pronssinen ansiomerkki. Pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminnallaan tai toimenpiteillään huomattavasti tukenut liiton jäsenyhdistyksen työtä vähintään viiden vuoden ajan.

RS Majoranissa pronssinen ansiomerkki on luovutettu tätä ennen vuonna 2002 Tuula Heinoselle ja Anu Leppilammelle, vuonna 2014 Maija Virtaselle, Camilla Fyhrqvist-Kokkoselle ja Leena Silverberg-Issakaiselle, vuonna 2016 Hanna Kanervalle ja vuonna 2018 Elisa Kankkuselle. Majoranin kunniajäseniä ovat Hannele ja Heikki Mutikainen, Maarit Seitsonen ja Teemu Ahtee.

Kuvia juhlista löydät Kuvagalleriasta, TÄÄLTÄ.

Perinteistä kevätkauden päättäjäisohjelmaa, pesäpalloa, pelattiin tänä vuonna mestaruuskisojen päätyttyä. Kiitos kaikille juhlavieraille mukavasta seurasta!