Tehoryhmäläiset Espoon ratsastuskoulujen mestaruuskisoissa pe ja la 14.-15.6. Primuksella

11.6.2019

Primuksen kisoissa nähdään mm. Isla Pölönen ja Sheik. Kuva RS Majoranin seuramestaruuksista 2019, kuva Sofia Sinisalmi
Primuksen kisoissa nähdään mm. Isla Pölönen ja Sheik. Kuva RS Majoranin seuramestaruuksista 2019, kuva Sofia Sinisalmi

Koulun ja esteiden lähtölistat julkaistu, kisat käydään perjantaina 14.6. klo 12 (koulu) ja lauantaina 15.6. (esteet) klo 14.30 alkaen

Tehoryhmäläiset osallistuvat Espoon ratsastuskoulujen mestaruuskisoihin perjantaina 14. ja lauantaina 15.6.

 

Leppävaaran Ratsastuskoulun tehoryhmäläiset osallistuvat Espoon ratsastuskoulujen mestaruuskisoihin perjantaina ja lauantaina 14.-15. kesäkuuta 2019. Kilpailupaikkana on Primus-talli (os. Matalajärventie 6, 02940 Espoo). Edellisvuosista poiketen kilpailut käydään ikäkausimestaruuksina, jaossa on siis poni-, juniori- ja seniorimestaruudet. Kilpailut ovat avoimet ratsastuskoulussa vakituisesti harrastaville ratsastajille ratsastuskoulussa vakituisesti työskentelevillä hevosilla.

Leppävaaran ratsastuskoulu on hoitanut ja hoitaa kisojen järjestelyjä. Lisätietoja kisoista löytyy osoitteesta http://www.primustalli.fi/espoon-mestaruus-ja-valtakunnallinen-mestaruus/ Perjantaina kisat alkavat klo 12 ja lauantaina klo 14.30. Leppävaarasta kilpailuihin osallistuu yli 20 ratsukkoa. Lähtölistat kopioitu osoitteesta: http://www.primustalli.fi/lahtolista-14-6/ ja http://www.primustalli.fi/lahtolistat-15-6/

KOULURATSASTUS 14.6.2019 LÄHTÖLUETTELO

Klo 12.-12.45, Luokka 1, Perusmerkin kouluohjelma
MINIMESTARUUS Tuomari: Nora Smolsky

1 Silja Halme Wilhelmina Primus
2 Inka Paalanen Evita Primus
3 Anni Kallioniemi Veikko Primus
4 Alisa Pänkälä Fauna Primus
5 Eva af Forselles Aslan Primus
6 Jade Salovaara Pete Primus
7 Lina Habermacher Trille Primus

Klo 13.-13.15, Luokka 2, Helppo B:0
PONIMESTARUUS Tuomarit: Nora Smolsky, Piia Ahtee, Maria Wennerstrand

1 Inkeri Haakana Ratira Peik
2 Annika Holmberg Triinu Leppävaara

Klo 13.10-15., Luokka 3, Helppo B:0
JUNORIMESTARUUS Tuomarit: Nora Smolsky, Piia Ahtee, Maria Wennerstrand

1 Diana Seiger Berline Peik
2 Tiia Toppinen Trille Primus
3 Teresa Paatero Akvarell Leppävaara
4 Sirkku Haikari Fauna Primus
5 Sandra Stenros Czaplinek Peik
6 Ronja Nurminen Cinderella Leppävaara
7 Noora Mäkelä Saro Espoo
8 Helmi Laakso Osborne Leppävaara
9 Adele Kujala Berline Peik

Klo 15.15-16.45, Luokka 4, A-merkki
SENIORIMESTARUUS Tuomarit: Piia Ahtee, Maria Wennerstrand, Mari Oila

1 Hanna Kurri C-Eckahrdt Peik
2 Ellen Westerholm Concento Peik
3 Nafi Sagne Forro Primus
4 Iina Sissala Pauli Primus
5 Teresa Pollari Cinderella Leppävaara
6 Lissu Luomanpää Kin Primus
7 Sari Mattsson Wanda Primus
8 Sanna Ylimäinen Farco Primus
9 Katja Kurkinen Saro Espoo
10 Jutta Korvenranta C-Eckhardt Peik
11 Lotta Huisman Concento Peik

Klo 17-19, Luokka 5, Aikuisratsastusmerkin kouluohjelma 2010
AIKUISMESTARUUS Tuomarit: Piia Ahtee, Mari Oila

1 Sari Sintonen Topi Primus
2 Hanski Lampen Pasword Peik
3 Mervi Sormaala Osborne Leppävaara
4 Kati Rindell Kingi Primus
5 Nina-Maria Tigerstedt Topi Primus
6 Heidi Janoff Wanda Primus
7 Tiina Vuorio Czaplinek Peik
8 Beata Nilsson Liisu Primus
9 Mervi Kolehmainen Ratira Peik
10 Laura Ahlblad Gidi Primus
11 Terhi Markula Triinu Leppävaara
12 Minna Rapila Armas Primus
13 Susanna Salmio Petrus Leppävaara
14 Terhikki Tapani Pasword Peik
15 Sari Soini Kin Primus

 

ESTERATSASTUS 15.6.2019 LÄHTÖLUETTELO

Klo 14.30, Luokka 1, 60cm, taitoarvostelu
MINIMESTARUUS

1 Emilia Lammivaara Pete Primus
2 Melinda Carlson Normandia Espoo
3 Anni Keskitalo Aslan Primus
4 Vilma Kaipia Linda Espoo
5 Helmi Nissilä Lucy Primus
6 Neea Jauhiainen Heidi Espoo
7 Aino Virolainen Veikko Primus
8 Amelie Tilander Melli Primus
9 Vanessa Väinölä Pete Primus
10 Mathilda Tallberg Gidi Primus
11 Elsa Karppi Evita Primus
12 Emmi Laukkanen Normandia Espoo
13 Aada Forsgren Elsa Primus
14 Emma Välimaa Linda Espoo
15 Anni Kallioniemi Lucy Primus
16 Iida Kurkela Heidi Espoo

Klo 15.45, Luokka 2, 70 cm, arv. 367.1 A1/taitoarvostelu
PONIMESTARUUS

1 Iida Kokki Fizz Leppävaara
2 Lina Habermacher Elsa Primus
3 Mona Raible Sheik Leppävaara
4 Meri Ojala Ossi Primus
5 Katri Spåre Pocahontas Leppävaara
6 Oona Kaippio Fizz Leppävaara

Klo 16.15, Luokka 3, 80 cm, arv. 367.1 A1/taitoarvostelu
JUNIORIMESTARUUS

1 Tina Lahtinen Silver Leppävaara
2 Anni Salmi Gandalf Primus
3 Heini Jurvanen Osborne Leppävaara
4 Vaula Vainiotalo Minttu Primus
5 Pinja Kaivola Londa Leppävaara
6 Aino Kähkönen Vera Primus
7 Isla Pölönen Sheik Leppävaara
8 Alisa Pänkälä Gidi Primus
9 Karoliina Vapola Grand Marinier Tapiola
10 Aino Saukko Cortega Tapiola

Klo 17, Luokka 4, 80 cm, arv. 367.1 A1/taitoarvostelu
SENIORIMESTARUUS

1 Jeanette Tinnis Cinderella Leppävaara
2 Sari Soini Carana Primus
3 Rondy Stenman Paris Leppävaara
4 Milla Himberg Silver Leppävaara

5 Aija Viljakainen Grace Primus
6 Iiris Hakaste Londa Leppävaara
7 Nina-Maria Tigerstedt Cartini Primus
8 Jenni Kanelsalo Osborne Leppävaara
9 Emmy- Lotta Kyllönen Carana Primus
10 Jenni Ek Cinderella Leppävaara
11 Meeri Kataja Arska Primus
12 Eeva Tiainen Paris Leppävaara
13 Fiona Muir Min Havanna Tapiola
14 Julia Haru Brafis Tapiola

 

Pienempi porukka jatkaa ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskisoihin Tampereelle 28.-30.6.

 

Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskisat käydään Tampereella perjantaista sunnuntaihin 28.-30. kesäkuuta 2019. Kilpailupaikkana on Tampereen Ratsastuskeskus (osoite Niihamankatu 18, 33560 Tampere). Lisätietoja kisoista löytyy Tampereen Ratsastuskeskuksen Facebook-sivuilta sekä osoitteesta www.tampereenratsastusseura.fi.

Kilpailuohjelma on tuttu aiemmilta vuosilta: Perjantaina 28.6. ratsastetaan kouluratsastuksen karsintaluokat (ponit, juniorit ja seniorit Helppo B:0 2009) ja aikuisratsastajien mestaruusluokka (aikuisratsastusmerkin kouluratsastusohjelma 2010), lauantaina 29.6. kouluratsastuksen mestaruusluokat (ponit: aikuisratsastusmerkin kouluohjelma 2010 juniorit ja seniorit: A-merkin kouluohjelma) ja esteratsastuksen tervetuliaisluokat (70 cm clear round arv. A.0.0) ja sunnuntaina 30.6. esteratsastuksen mestaruusluokat. Estemestaruusluokat ovat 80 cm arv. 367.1 A1/taitoarvostelu poniratsastajat, 90 cm arv 367.1 A1/taitoarvostelu juniori- ja senioriratsastajat ja 70 cm arv 367.1 A1/taitoarvostelu yli 40 v. aikuisratsastajat.

Leppävaarasta mukana on kymmenkunta ratsukkoa.

Lähde mukaan kannustamaan!