Seniorit maastoilivat ja istuivat iltaa Hubertuksen merkeissä

18.9.2017


Senioreiden Hubertusta vietettiin vaihtelevassa syyskelissä lauantaina 16.9.2017. Ratsastajajoukko kutistui päällekkäisten menojen ja flunssien myötä puoleen tusinaan, mutta Tuija-open vetämällä maastolenkillä joukkio nautiskeli kaikista askellajeista ja -säätyypeistä. Kenttäkisailuja ei tänä vuonna järjestetty, vaan maastolenkki oli aiempia vuosia pidempi.

Hubertus-ratsastukset ovat palkinto ahkerimmille majoranilaisille. Juhlaan kutsutaan vuoden aikana seuran tapahtumissa eniten ahkeruuspisteitä keränneet, juniorit omaan tapahtumaansa, seniorit omaansa. Tänä vuonna ahkerimmat seniori-majoranilaiset olivat Susanna Salmio, Jaana Nikkola ja Eva Nurminen. Kolmikko palkittiin stipendein, kaksi ensin mainittua saivat seurakisojen lähtömaksualennuksen, joka oikeuttaa saamaan yhden kisamaksun puoleen hintaan. Koska Eva ei ratsasta enää Leppävaarassa ja silti käy meitä ahkerasti auttamassa, hän sai lahjaksi buffettilahjakortteja ja valjasrasvaa.

Illallisella nautiskeltiin tällä kertaa Seacatering Oy:n tarjoiluista, salaatista, kasviksista, röstiperunoista, possun seläkkeestä / kasvispihveistä ja mansikkakakusta. Illan aikana muisteltiin tallissa asustelevia ja jo edesmenneitä hevosia ja poneja, tuttuun tapaan hevosen maljojen kautta. Illan aikana testattiin myös paikallaolleiden hoksottimia ja tietoja hevosaiheisessa musiikkivisassa ja perinteisessä Hubbevisassa.

Haluamme kiittää kaikkia paikalla olleita mukavasta ja tunnelmallisesta illasta! Kiitos myös kaikille vuoden aikana ahkeroineille seuran jäsenille - teidän ansiostanne näitä tilaisuuksia järjestetään.

Kiittäen,

Majoran-hallitus

Liitteet