Teemu Ahteen esittely päivitetty

19.5.2017

Teemu ja Seppo treenileirillä Saksassa keväällä 2017, kuva Anne Keinonen.
Teemu ja Seppo treenileirillä Saksassa keväällä 2017, kuva Anne Keinonen.

Teemu Ahtee oli läsnä 26.9.1989 RS Majoranin perustavassa kokouksessa ja on edustanut seuraa siitä lähtien. Hän on kilpaillut hevosilla Pretty Girl, Lafayette ja Sarotti, kouluratsastuksessa Helppo A- ja Vaativa B -tasoilla.

Vuodesta 2012 lähtien Teemun ratsuna on ollut Sarotti (syntynyt 2008, i. Samarant, ei. Don Gregory). "Sepon" kotitalli on Stall Ängsdal Kirkkonummella.

Teemun ja Sepon yhteistyö alkoi jo nelivuotiskaudella, kun Teemu päätti luopua Lafayettesta ja hankkia itselleen nuoren hevosen. Seppo löytyi Saksasta, suoraan kasvattajalta.

Nelivuotiskauden huipentuma oli Laatuarvostelu, sijoitus oli 11/36, keskiarvolla 7,51.

Viisivuotiskausi meni Sepon kasvua seuratessa, säkäkorkeus kasvoi kesän aikana kolme senttiä...

 

6-vuotischampionaattivoitto Teemulle ja Sepolle

 

Teemu ja Seppo osallistuivat vuonna 2014 6-vuotiscupiin ja alkukauden tavaramerkiksi tuli olla kisoissa aina ensimmäinen ei-sijoittunut. Prosentit vaihtelivat alkukauden 59% Laakson 73,2 prosenttiin.

Ruusukkeitakin alkoi tulla, Nuorten Hevosten Festivaalissa Ypäjällä toisena päivänä 64,6% ja kolmas tila ja 6-vuotiscupin finaaliviikonloppuna Harjun Oppimiskeskuksessa avoimessa nuorten hevosten luokassa kolmas tila prosentein 67,4%.

Kauden pääkilpailu, Harjun finaaliviikonlopun pääkilpailu, 6-vuotiscupin finaali toikin jättipotin, nimittäin vuoden 2014 6-vuotischampionaattivoittajaksi nousivat juurikin Teemu Ahtee ja Sarotti.

Teemun ajatuksia kyseisestä kilpailusta: Finaalia ennen ajattelin, että ihan huippusuorituksella voi olla mahdollisuus kakkos- tai kolmossijaan. Sen verran hienoja hevosia ovat kilpakumppanit samoin ratsastajat taitavia.

Yhdeksän finalistin ratsastettua odotettiin tuloksia ja kun lista ilmestyi, oli ensimmäinen tunne epäusko. Täh, mitä, mä, voitin, eikä, mitä, apua, ÄÄÄK! Ja muuta yhtä miehekästä ääntelyä ;-) Muilla oli ollut ongelmia hevosten saamisessa tuomaripäätyyn Sepon pöristellessä korvat hörössä ilman ongelmia radalla. Ja oli se kyllä elämäni tähän asti paras ratsastus, tulos, 75%.

Palkintojenjaossa oli aivan huippufiilis kun kuulutettiin ”Vuoden 2014 6-vuotischampionaattivoittaja on, Teemu Ahtee ja Sarotti, Ratsastusseura Majoran"

 

Saksassa valmentautumassa, silmissä siintää Vaativa A

 

Kauden 2015 tavoitteena oli 7-vuotiscup. Seppo päätti ottaa viimeisen kasvupyrähdyksensä juuri kesällä, ja kausi jäi kilpailujen osalta lähes kokonaan väliin. Eiköhän 180 cm:n säkäkorkeus ole jo ihan riittävä...

Ennen kautta 2016 Seppo lähti Josef Freesen tallille Bremenin lähelle Saksaan hakemaan oppia ennen kauden alkua. Oppi taisi mennä perille, kesäkuussa Harjun kansallisissa kisoissa tuli tuplavoitto vaativa B-tasolla. Teemun työkiireiden  kisoihin tuli keskellä kesää harmittava tauko, ja elokuussa kisattu Senioriderby Ypäjällä meni sijoituksella ”ja ne muut”.

Kauden lopuksi ESRA:n aluemestaruuksista oli kuitenkin tuomisina viitossija.

Keväällä 2017 olivat pojat taas Josefin luona harjoittelemassa. Silmissä siintää jo Prix St. Georges, eli Vaativa A.

 

Tuttu kaveri kuulutushommissa

 

Teemu edustaa seuraa paitsi ratsailla, sanavalmis ja supliikki kaveri tekee kuulutus- ja juontokeikkoja hevostapahtumissa. Hän onkin vuosittain näkyvässä roolissa esimerkiksi Helsinki Internationl Horse Show'n kuuluttajana sekä Suomen Ratsastajainliiton muissa tilaisuuksissa. Teemu on mukana kouluratsastusmaajoukkuen, Top Dressage Finlandin (TDF) johtoryhmässä.

Hän on käynyt myös valmentajakurssin ja valmentaa ns. ”oikeiden” töiden lomassa.

 

Kuvagallerian kuvia ja sama juttu löytyvät TÄÄLTÄ.